| Vuokkotorttu Pohja:
2 munaa
3 dl sokeria
150 g voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
Pinnalle:
1 pkt (400 g.) murotaikinaa
1 dl paistonkestävää vadelmamarmeladia
Ota murotaikina sulamaan ajoissa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää sihdin läpi vuorotellen maidon kanssa koko ajan sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin.
Kauli murotaikina noin 3 cm vahvuiseksi levyksi ja ota taikinasta piparkakkumuotilla "kukkia". Asettele kukat pohjan päälle vierekkäin ja lisää jokaisen kukan keskelle teelusikallinen vadelmamarmeladia.
Paista 200 asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kukkakuvioisiksi neliöiksi. Tarjoa kermavaahdon tai jäätelön kera.
|